26. maaliskuuta 2013

Tien päällä

Tämä viikko vierähtää työreissun merkeissä Vaasassa, mutta onneksi saa majoittua aivan ihanassa hotellissa! Tässä pika päivityksen merkeissä muutamia kuvia.






25. maaliskuuta 2013

Kevät tuli kotiin

Viikonlopun aikana iski pieni sisustusinto ja kauhee halu saada kotiin jotain keväistä ilmettä. Niinpä käytiin lauantaina pyörähtää matkuksessa uusien tyynyjen metsästys reissulla. Uusia tyynyjä ei löytynyt, mutta aivan ihana ja täydellinen sivutaso olohuoneeseen! Lisäksi ostettiin vähän pääsiäiskoristeita ja narsisseja. Kaivettiin vanhat tyynyt kaapista, haettiin pajunoksia ja kevät ilme oli valmis. 


Ihanaa pääsiäisen odotusta kaikille!

23. maaliskuuta 2013

Koti ennen ja jälkeen.


Muutin nykyiseen kotiimme elokuun lopussa 2011.
 Kodin etsinnässä minulle tärkein kriteeri tuolloin oli pohjaratkaisu, asunnon hinta ja sijainti. 
Sopiva osuikin sitten vihdoin kohdalle 
ja siitä alkoikin elämä remontin keskellä.
Tässä muutamia kuvia kodistamme ennen:










Remonttimme eteni hyvin hyvin hitaasti, koska teimme kaikki itse vanhempieni avustuksella, jotka matkasivat aina viikonlopuksi remonttiavuksi. Kävimme läpi kaikki pinnat: seinät sekä katot maalattiin ja lattiaan laitettiin Upofloorin pitkä lankkumainen laminaatti. Lattialistat ja ovilistat vaihdettiin leveämpään listaan. 
Lisäksi eteisestä purettiin iso vaatekaappi ja olohuoneen sekä keittiön seinistä revittiin panelit pois. 
Keittiön välitilan kaakelit ja kaapit maalattiin ja niihin vaihdetiin vetimet.
Vihdoin marraskuun puolessa välissä kaikki oli valmista ja lopputulos näyttää tältä:







Kuvat on otettu viime kesänä ja kodissa on ehtinyt taas tapahtua pienimuotoisia muutoksia, 
mutta niistä lisää sitten myöhemmin.