23. elokuuta 2014

Kesän paras kirpparilöytö...





 

...On ehdottomasti valaisin jonka löysin alku kesästä Vaalalaiselta kirpputorilta huikeaan viiden euron hintaan.  Tovin valaisin ehti majailla laatikonpohjalla ennen kuin se paikkansa löysi, mutta nyt se toimittaa oivasti lukuvalon virkaa makuuhuoneessa. Ei voi kun olla tyytyväinen löytöön.

15. elokuuta 2014

Pyöreän pöydän äärellä










Keittiömme sijaitsee kirjaimellisesti keskellä kotiamme. Eteisestä tullaan suoraan keittiöön ja sen kautta kuljetaan sekä olohuoneeseen että makuuhuoneeseen. 

Pyöreä pöytä oli selkeä valinta ja olenkin ollut siihen erittäin tyytyväinen. Pöyreä pöytä myös mahdollisti usemamman lipaston sijoittamisen keittiöön, mikä on aina plussaa pienessä asunnossa vähäisten säilytysmahdollisuuksien vuoksi.

 Emme löytäneet suoraan meitä miellyttävää pöytää joten päädyimme tekemään sen ikean valmiista pöydänkannesta ja pukkijaloista. Pöydän ympärillä olevista tuoleista kaksi on vanhasta kodista ja kaksi löytyi helsingin kierrätyskeskuksesta. Puunväriset kierrätyskeskuksesta löytyneet tuolit oli ensiksi ajatuksissa maalata valkoiseksi, mutta päädyinkin sitten vain hiomaan niistä pinnan kuluneen näköiseksi.

Ihanaa viikonloppua!